Naantali nosti käyttäjän keskustan kehittämisen keskiöön
- Aistila

- 16.1.
- 2 min käytetty lukemiseen
Naantali kaupunki haluaa kehittää ydinkeskustaa entistä elinvoimaisemmaksi ja ympäri vuoden houkuttelevaksi alueeksi. Tätä työtä vietiin isolla harppauksella eteenpäin Aistilan ja Signified Oy:n toteuttamassa käyttäjälähtöisessä kehittämisprojektissa, jossa keskityttiin ymmärtämään syvällisesti keskustan käyttäjiä ja heidän kokemuksiaan.
Laaja käyttäjäymmärys keskustan kehittämisen perustana

Projektissa koottiin ajantasainen ja tutkimukseen perustuva kokonaiskuva ydinkeskustan nykytilasta, käyttäjäryhmien tarpeista ja kehittämisen kannalta kriittisistä vetovoimatekijöistä. Signified koosti kaupungin aiemmat selvitykset ja Aistila jalkautui Naantalin keskustaan haastattelemaan erilaisten käyttäjäryhmien kokemuksia ja toiveita sekä toteutti kaksi laajaa online-kyselyä. Yhteensä ainestoon kertyi lähes 700 vastausta, jotka muodostivat kattavan pohjan keskustan kehittämiselle.
Lopputuloksena syntyi selkeä käyttäjälähtöinen kehittämiskonsepti sekä konkreettiset strategiat, jotka auttavat suuntaamaan Naantalin keskustan kehittämistä juuri niihin kokemustekijöihin, joilla on eniten merkitystä kaupunkilaisille, yrittäjille ja vierailijoille. Työtä tukivat myös keskustan yrittäjät oman vuorovaikutteisen työpajansa kautta.
Aistilan ja Signified Oy:n saumaton yhteistyö
Aistila toteuttti tutkimuksen yhdessä tutun yhteistyökumppaninsa Signified Oy:n kanssa, joka on erikoistunut strategiseen kehittämiseen ja brändirakentamiseen. Yhteistyö sujui saumattomasti ja käytännönläheisesti, mikä mahdollisti tutkimustulosten tehokkaan hyödyntämisen keskustan kehittämisessä.
Naantalin elinvoimapäällikkö Lassi Rosala kiittää projektia erinomaisesti sujuneeksi ja käytännönläheiseksi kokonaisuudeksi, joka antaa vahvan pohjan keskustan ja koko kaupungin elinvoiman kehittämiselle.
"Kaupungin keskustan toiminnallisen kehittämisen tueksi toteutettu projekti sujui kaupungin näkökulmasta erinomaisesti. Projektin aikataulu ja tavoitteet sovittiin yhdessä ja niiden toteutumista seurattiin säännönmukaisesti. Yhteydenpito oli kaupungin suuntaan aktiivista ja joustavaa. Työn etenemistä tuki Signifiedin ja Aistilan saumattomasti sujunut yhteistyö. Käytännönläheisen ja osallistavan projektin lopputuloksena syntynyttä loppuraporttia on ilo hyödyntää ja esitellä sidosryhmille keskustan kehittämissuunnitelmaa ja kaupungin elinvoimaohjelmaa laadittaessa", Rosala kertoo.
Kokonaisuutena hanke osoittaa, miten käyttäjälähtöinen lähestymistapa, tutkimukseen perustuva analyysi ja sujuva yhteistyö voivat luoda kestävän perustan ydinkeskustan elinvoiman kehittämiselle.
Turun kaupunki on myös hyödyntänyt kokemustutkimusta aluekehityksessä
Aistila on toteuttanut Turun kaupungille Vanhankaupungin moniaistisen kokemustutkimuksen yhteistyössä Signified Oy:n kanssa. Moniaistinen kokemustutkimus on arvokas työkalu aluekehityksessä. Tutkimuksen avulla saadaan selville alueen nykytila ja voidaan määrittää, mitä alueella tulee kehittää, jotta alueelle asetetut tavoitteet saadaan täyttymään.
Lue lisää Turun Vanhankaupungin kehittämisestä:
Ota yhteyttä ja kysy lisää Terhi Pohjanheimo, Tutkimusjohtaja terhi@aistila.fi
p. 040 7045 223



